Mä synnyin siellä missä tytöt ei osaa matikkaa

Helsingin yliopiston tutkija Laura Tuohilammen ja yläkoulun oppilaanohjaaja Antti Värtön ylläpitämässä Peruskoulupesula -blogissa julkaistu Tuohilammen kirjoitus “Koulu - aikakone menneisyyteen” (2013) herätti meidät pohtimaan matematiikan opetuksen ja oppimisen arviointiin liittyviä epäolennaisuuksia ja niiden epäsuotuisaa vaikutusta etenkin tyttöihin. Vaikka kyseisessä julkaisussa huoli kiinnittyy matematiikan opetukseen, esitetyt väitteet soveltuisivat mihin tahansa muuhunkin oppiaineeseen.

Kuva: Pixabay CC0

Tuohilampi on huolissaan koulun käyttämien arviointimenetelmien ja oppimisen välisestä etäisyydestä ja muistuttaa, että vääränlainen arviointi saattaa vaikuttaa heikentävästi oppimistuloksiin. Kun unohdetaan mitä ollaan arvioimassa, on oppimisen arvioimisella ikävät seuraukset. Tuohilampi kuvaa, että koulussa ollaan esimerkiksi kiinnostuneita kirjan sivujen täyttämisestä mahdollisimman nopeasti, ikään kuin nopeus olisi jotenkin oleellinen tekijä oppimisprosessissa. Harha on vahingollinen ja vahvistuu, kun opettajat käyttävät nopeasti etenemistä mittarina määrittäessään oppimisen tasoa. Hitaudesta tulee huonommuutta ja tämä heijastuu hitaasti etenevän oppijan käsityksiin taidoistaan. Kokemuksemme perusteella nopeus on valitettavasti vain yksi epäoleellinen ominaisuus, joka saa painoarvoa arvioinnissa - erään vantaalaisen tytön kohdalla opettaja näki matemaattisia taitoja koskien haasteeksi tytön hiljaisuuden. 

Matematiikkaan liittyvien asenteiden kehitystä tutkineen Tuohilammen mukaan varsinkin tyttöjen kohdalla matematiikasta pitäminen laskee vääjäämättä opiskeluvuosien myötä vaikka osaamista löytyisi. Tähän viitaten Tuohilampi huutelee opettajien toimintatapojen perään. Innostamisen sijaan lannistetaan, yhteistoiminnallisuuden sijaan korostetaan yksilöllisiä eroja. Tuohilammen mukaan opettajien toiminta ja käytössä olevat menetelmät alentavat lasten synnynnäistä kiinnostusta matematiikkaan. Varsinkin tyttöjen itseluottamus ja osaamisen tunne huononevat, ja näin koulukokemuksilla on kauaskantoisia vaikutuksia yksilön minäkuvaan oppijana. Epäonnistumisen kokemukset ruokkivat mörköä, joka istuu yksilön arvioinnin ja hänen todellisen matemaattisen potentiaalinsa välissä. Ajan myötä mörkö kasvaa asenteiksi ja asenteet reflekseiksi: Ei mun tarvi tätä tajuta, kun en oo hyvä matikassa. Vantaalainen tyttö kasvoi aikuiseksi, mutta mörkö pysyi matkassa. Tuohilammenkin mukaan etenkin tytöt jättävät, taidoistaan ja pärjäämisestään huolimatta, matemaattiset jatko-opinnot väliin.

Kuva: CollegeDegrees360 CC BY-SA

Tuohilampi haastaa ja kyseenalaistaa kirjoituksessaan niin koulua kuin opettajiakin. Hän nojaa kirjoituksessaan lähteisiin, jotka tukevat hänen havaitsemiaan epäkohtia, mutta toisaalta hän myös tuo mukaan keskusteluun lähteitä ja pohdintoja siitä, kuinka vallitsevaa tilannetta voisi korjata. Julkaisussa tunteet kuohuvat ja tarttuvat lukijaan - blogikirjoitusta kommentoineet ilmaisevat huolensa jopa luokanopettajien omasta matematiikan osaamisesta ja kiinnostuksesta sitä kohtaan. Tuohilammen käyttämät sanavalinnat ovat vahvoja, kriittisiä, jopa hyökkääviä. Hän käyttää esimerkiksi sellaisia ilmaisuja kuin sormella osoitteleva, lannistava, tuhoava ja alistava. On toki muistettava, että tällaisessa blogikontekstissa tekstin ei tarvitse olla puisevan kuivaa ja konservatiivista, vaan kielellä on lupa leikkiä ja ottaa kantaa kärjekäästikin. Herää kuitenkin kysymys, mahtaneeko tällainen lähestymistapa tukea hedelmällistä yhteistyötä tai saada aikaan asiallista ajatustenvaihtoa ja muutosta? Huomiota raflaavalla tekstillä taatusti saa, mutta riskinä on, että avoimen keskustelun sijaan syntyy voimakkaita poteroihinsa sulkeutuneita vastakkainasetteluita ja väittelyitä. Tällöin hyvä ja tärkeä asia sekä tavoitteet saattavat jäädä keskinäisen nokittelun jalkoihin ja lopputulemana on vain turhautumista puolin ja toisin.

Blogitekstien kielessä siis kaikuu kirjoittajien omaäänisyys ja huumorikin ja tavoitteena onkin “tuulettaa koulumaailmasta käytävää keskustelua”. Tekstit kuitenkin painottavat vahvasti tutkimustiedon asiallista käsittelyä. Pääasiassa blogissa käsitellään koulumaailmaan liittyviä tutkimuksia, raportteja, opetussuunnitelmia ja muita asiajulkaisuja. Myös vieraskirjoittajia muistutetaan, että mikäli asia esitetään faktana eikä mielipiteenä, on tällöin syytä merkitä mukaan myös lähde- tai kirjallisuusluettelo.

Havainnoimamme blogin kommentoijat ovat pääasiassa itsekin opetusalan edustajia ja pohjaavat kommenttinsa kokemukseen ja tietoon. Kommentointi on vuorovaikutteista ja asiallista, mutta yllättävän niukkaa. Blogin sivuilla ei ole kävijämäärälaskuria, mutta pohdimme, että blogi ei liene näkyvyydeltään järin suuri. Toinen kommenttien vähäisyyteen vaikuttava tekijä on, että blogitekstin julkaisuaikaan vuonna 2013 tyttöjen koulumenestys, tai tyttöjen asema yleisestikään, ei ehkä ollut niin runsaasti yhteiskunnallisessa keskustelussa mukana kuin nyt vuonna 2018.

Kuva: Pixabay CC0

Haaveena siis on, että keskustelu niin koulumaailmassa kuin yhteiskunnallisella tasolla tuulettuisi ja tytöille avautuisi paremmat mahdollisuudet päästä kiinni “miesvaltaisiin” aloihin - oli sitten kyse matikan osaamisesta tai kitaran soitosta. Vesalan sanoituksia mukaillen: “Nyt vaan ei haaveet riitä, mä kaipaan toimintaa.”

Pia, Elisa, Sonja